JP-kytän arkea on rikosfiktiota Tampereelta. Pääroolissa on järjestyspoliisissa työskentelevä Katariina Viljanen ja hänen työparinsa Ilpo Kokkola. Sijoittuvat 2.-31. tammikuuta, 2026
JP-kytän arkea
2. tammikuuta
- Auto nelonen kuittaa, sanoi Katariina Viljanen radiopuhelimeensa.
Oli tyypillinen perjantai-iltapäivä. Katariina ja hänen työparinsa Ilpo Kokkola olivat partioineet kadulla jo kolmatta tuntia ja pitäneet silmänsä auki mahdollisten ylinopeutta tai humalassa ajavien varalta. Tähän asti ei vielä ollut näkynyt mitään mielenkiintoista, vaan ihmiset olivat rauhallisesti talviolosuhteisiin nähden. Nyt oli kuitenkin tullut tieto kolarista, joka piti käydä selvittämässä.
Katariina ja Ilpo olivat melkoinen parivaljakko. Molemmat olivat vielä melko nuoria. Heillä oli kahden vuoden ikäero Ilpon synnyttyä 1998 ja Katariinan 2000. Ilpoa vitutti oma syntymäpäivänsä. Hän oli syntynyt Lucian päivänä, jota hänen äitinsä piti ihmeenä, mutta Ilpo ei niinkään. Häntä ei vituttanut syntymäpäivänsä olleen kirkollinen juhlapäivä, vaan häntä vitutti sen ajankohta. Kukaan ei tietenkään nauttinut siitä, että oli syntynyt vuoden loppupäässä.
- Vai kolari? Ilpo kysyi.
- Joo. Teiskontiellä Huilin Nesteen kohdalla. Paranee käydä katsomassa, Katariina sanoi.
- Se on selvä.
Tätä se arki oli järjestyspoliisissa. Partioida kadulla ja käydä selvittämässä kolareita ja muita insidenttejä. Sitä toisinaan kaipasi jotain muuta, mutta Katariinalla ei siihen tullut vielä mahdollisuutta. Ilpolla sen sijaan oli tulossa. Hän oli siirtymässä rikospoliisin väkivaltarikospuolelle maaliskuussa.
- Miten Susanna nyt jakselee? Sillähän oli kuumetta vuodenvaihteessa, Katariina kysyi.
- Se voi paremmin. Ei erelleenkään ole täysin terve, mutta ei se enää sänkyssä jouru makaamaan, Ilpo vastasi.
- Sehän on kiva.
- Mites sun oma miäsrintama? Onko ollut osumia?
- Olispa. Ei se tunnu auttavan, että oon Tinderissä ja muissa deittisovelluksissa. Siellä swipeja syntyy satunnaisesti. Ja liikaa. Ketään niistä ei ole oikein mun tyyppiäni.
- Mää voisin järjestää sulle rehvit, jos sää vaan haluat. Mää tunnen erään tyypin, joka itte ettii kumppania. Silläkään ei ole onnea Tinderissä.
- Ei sillä just nyt ole mikään tulenpalava kiire. Mut voisin mä ehkä tsekata sen äijän ja päättää, onko mun aikani arvoinen.
- That's the spirit, Ilpo naurahti kääntyessään Teiskontielle.
Kolaripaikalla asianomaiset olivat ajautuneet painimaan toistensa kanssa ja Katariina ja Ilpo erottivat heidät toisistaan heti tultuaan tapauspaikalle.
- Älä sä kyttä koske muhun, sanoi toinen kolarissa olleista.
- Mää teen vaan tyätäni, Ilpo sanoi.
- Jompikumpi kertoo nyt, mitä täällä oikein tapahtui, Katariina sanoi.
- Mä olin ajamassa tietä pitkin, kunnes eräs päätti yrittää kiilata mun edelle Nesteen pihalta, toinen asianomaisista kertoi.
- Mitäs et hidastanut? sanoi toinen.
- Mulla jumalauta on etuajo-oikeus. Sä tulit piha-alueelta.
- Etuajo-oikeus, my ass.
- Sää siis myännät ajanees eteen? Ilpo kysyi.
- So what? Liikenne on tarkoitettu kaikille.
- Sä et silti voi laiminlyödä liikennesääntöjä, sanoi Katariina. - Me joudutaan antamaan sulle tästä sakot.
- Sä perkele mulle mitään sakkoja anna.
- Pitääkö sut viärä viälä putkaan rauhoittumaan? Otat lapun vastaan, niin asia on meirän kohralla ohitte. Loput jää teirän kahren välille, sanoi Ilpo.
Katariina antoi miehelle sakkolapun ja palasi Ilpon kanssa takaisin autolle. Ohjaajanpaikalle istahtanut Ilpo näki taustapeileistä, kuinka mies näytti heille keskisormea, mutta siitä poliisikaksikko ei välittänyt. Suomessa oli sananvapaus ja valtion virkamiehinä poliiseille sai sanoa mitä tahansa, kunhan sanat eivät menneet kunnianloukkauksen puolelle. Keskisormen näyttöä ei Ilpo tai Katariina nähnyt kunnianloukkauksena.
- Sellainen iltapäivä. Käydäänkö seuraavalla huoltsikalla munkkikahvilla? kysyi Katariina.
- Mikä ettei. Tauko se mullekin käy, sanoi Ilpo ja ajoi autonsa Kalevan ABC:lle.
3. tammikuuta
Lauantaina olisi voinut luulla liikenteen olevan rauhallisempaa. Näin ei kuitenkaan ollut tällä kertaa. Katariina ja Ilpo olivat olleet tyypillisellä partiokierroksella, kunnes olivat nähneet jonkun ajavan täyttä häkää päin punaisia. Ilpo oli pistänyt heti pillit ja vilkun päälle käskeäkseen kuskia pysähtymään.
Kuski näki peruutuspeileistä poliisiauton olevan perässä.
- Ei jumalauta! hän sanoi ja pysähtyi tiensivuun.
Ilpo ajoi auton perään ja Katariina nousi pelkääjänpaikalta ja pyysi kuskia avaamaan sivuikkunan.
- Terve. Ajokortti ja rekisteriote, kiitos, Katariina sanoi ja otti miehen ajokortin. - Mikäs kiire se sulla oli, kun ei viitsinyt pysähtyä punaisissa?
- Ihan helvetinmoinen kiire. Eikä sieltä sivulta ollut edes tulossa ketään, kuski sanoi ottaessaan rekisteriotetta.
- Se ei ole mikään syy. Vain hätäajoneuvoilla on oikeus ajaa päin punaisia, mikäli on hätätilanne. Juhani Ernamo. Tää auto on Vilja Ernamon nimissä?
- Tää on mun vaimon nimissä. Oma on huollossa.
- Just. Vartoo ihan sekunti, niin mä käyn tarkistuttamassa asian, Katariina sanoi.
Ernamo pisti ikkunan kiinni, jotta lämpö ei karkaisi autosta. Katariina astui maijaan sisälle ja alkoi käydä miehen tietoja läpi. Aiempia ylinopeuksia oli ollut, mutta viimeisin oli vuodelta 2021. Muuten mies oli täysin puhdas.
- Kyl tästä silti sakot sille annetaan, Katariina sanoi.
- Ilman muuta, Ilpo vastasi.
Sakkolappu kirjoitettiin ja Katariina palasi Ernamon autolle antaakseen sen.
- Sä voit mennä nyt, mutta muista maksaa ne viimeistään eräpäivään mennessä, tai se menee ulosottoon, hän sanoi.
- Siitä ei ole pelkoa. Mä olen yrittäjä, Ernamo sanoi ja sulki ikkunan lähteäkseen.
Auto poistui ja Katariina palasi taas maijaan. Ilpo oli pistämässä viestiä naisystävälleen Susannalle, joka edelleen oli toipilaana.
Jos tilaat pizzaa, tilaa mulle Dillinger, Ilpo kirjoitti.
Hetkeäkään rauhaa ei tuntunut tulevan, kun radiopuhelin jo alkoi huutamaan.
Partioille tiedoksi. Hervannassa on rattijuoppo. Lähin partio käyköön ottamassa kiinni, keskuksesta sanottiin.
Se ei ollut Katariinan ja Ilpon heiniä tällä kertaa. He olivat Ikurissa eli toisella puolella koko kaupunkia. Ja sillä alueella he vielä jatkaisivat partiointia.
4. tammikuuta
- Käydään tarkistamassa, sanoi Ilpo ja kääntyi kohti Koivistonkylää.
Keskuksesta oli tullut juuri tieto, että joku olisi löytynyt kotoaan kuolleena. Koska kotona tapahtuneet kuolemat oli käytävä tarkistamassa ja Katariina ja Ilpo olleet lähin partio, he päättivät ottaa sen hoidettavakseen.
Maija ajoi Koivistonkujalle ja poliisikaksikko astui ulos. Vainajankuljetusajoneuvo oli jo tullut ja he odottivat poliisia tarkistamaan ruumiin. Vainajan tytär oli sisällä ja kertoi, mitä tiesi.
- Mä tulin kotiin ja aloin kyselemään äidin perään. Sit mä löysin sen lattialta makaamassa eloton ilme kasvoillaan, tytär sanoi.
- Ja mitään sen kummallisempaa ei ollut tapahtunut? kysyi Katariina.
Tytär pudisti päätään.
Ilpo katsoi ruumista, mutta ei löytänyt siitä mitään väkivaltaan viittaavaa. Suurimmalla todennäköisyydellä vainaja oli saanut sairaskohtauksen ja menehtynyt sen seurauksena. Siitä ottaisi selvää kuitenkin oikeuslääkäripatologi Merilä. Jos viitteitä henkirikokseen löytyisi, se siirrettäisiin väkivaltarikosyksikön hoidettavaksi. Katariina ja Ilpo eivät siihen puuttuisi.
Tarkistettuaan ruumiin Ilpo antoi vainajankuljetusajoneuvon työntekijöille vapaat kädet toimia. Nämä nostivat ruumiin paareilla oleviin muovikääreisiin, sulkivat kääreet ja alkoivat kuljettaa vainajaa ulos. Koska tässä ei ulkoisesti ollut kyse rikoksesta, ei Katariina tai Ilpo hälyttänyt väkivallan porukoita paikalle.
Vainajan tyttärelle Katariina antoi esitteen, joka sisälsi kriisipuhelimen numeron siltä varalta, jos tytär halusi puhua tästä jonkulle ammattilaiselle. Hän itse palasi maijalle ja odotti Ilpon tulevan vielä kyytiin. Oli niin sanotusti Katariinan vuoro ajaa.
5. tammikuuta
Kerran viikossa pääsi Katariinakin olemaan vapaalla. Tällä kertaa maanantai oli osunut hänen vapaapäiväkseen. Ilpolla oli käynyt sama tuuri ja molemmat lojuivat vain asunnollaan laiskana. Tai melkein laiskana. Ilpo sentään valmisti naisystävänsä Susanna Heikkisen kanssa ruokaa Katariinan tyytyessä wolttaamaan Heseltä.
Katariina viestitteli serkkunsa Niilo Junnilan kanssa. Aiemmin päivällä Turun poliisi oli pitänyt tiedotustilaisuuden, jonka mukaan Mäntymäkeläisestä asunnosta olisi löytynyt ruumis ja kuolema olisi ollut henkirikos. Se tiesi Niilon naisystävälle, Turun väkivallan ylikonstaapeli Kaisa Saarikoskelle töitä.
Kerkesin sentään heräämään ennen kuin se lähti töihin, Niilo kirjoitti.
Ilpo käänsi kanaa paistinpannulla radion soittaessa Zen Cafén kappaletta Todella kaunis. Susanna pilkkoi kurkkua salaattiin ja yritti saada parivaljakon koiraa Penua rauhoittumaan. Se oli taas leikkisällä tuulella ja odotti jommankumman tulevan vetämään köyttä sen kanssa.
Vapaapäivä oli aina mukava viettää, mutta Katariinaa häiritsi kollegoiden lähettäessä hänelle töitä koskevia viestejä. Joku oli löytänyt ruumiin, jonka tekotapa oli linkitettynä järjestäytyneeseen rikollisuuteen. Se ei ollut järjestyspoliisin tai edes rikospoliisin heiniä. Siitä vastaisivat KRP ja Suojelupoliisi. Jälkimmäinen vain silloin, jos oli syytä epäillä terrorismia.
- Miikkula. Mä en nyt mielelläni puhuis työasioista. Mä olen vapaalla, Katariina sanoi ja sulki puhelun.
Katariinaa häiritsi etenkin se, että hänelle soitettiin koko ajan hänen yrittäessä keskittyä Stranger Thingsin viimeisen tuotantokauden katsomiseen. Sarjan viimeiset jaksot olivat saaneet kritiikkiä, mutta Katariina oli avoin kaikille eikä väheksynyt jotain sen perusteella, mitä joku toinen oli sanonut.
Ilpo kattoi pöydän ja toi kanan kulhossa. Susanna tuli WC:stä ja istui pöydän ääreen syömään. Ilpo kävi antamassa Penulle jotain suuhunpantavaa, mutta koiralla ei ollut nälkä. Se tahtoi aktiviteettia. Joku oli neuvonut Ilpoa ja Susannaa hankkimaan huskyn, mikä oli aluksi kuulostanut kivalta idealta. Nyt jälkikäteen sitä hieman katui. Huskyt olivat riehakkaita, kun eivät saaneet tehdä mitään. Niitä ei alun perinkään ollut jalostettu kotieläimiksi, vaan reenvetäjiksi.
Katariina söi hampurilaistaan ja odotti viimeisen kauden toisen jakson intron loppumista. Hänen työnsä ei ollut yhtä haastavaa, mitä sarjassa tapahtuvat kauheudet, mutta oli hänelläkin paineita. Tiedä, milloin hän ja Ilpo joutuvat tilanteeseen, jossa heidän täytyy ottaa kiinni aseen kanssa heiluva hullu.
6. tammikuuta
Tiistaiaamu oli kylmä ja ei mitenkään olisi inspiroinut lähteä töihin. Katariina ja Ilpo kuitenkin joutuivat ja nytkin he partioivat Tammelassa. Tammelantorilla ei ainakaan sillä hetkellä ilmennyt häiriökäyttäytymistä, mutta joku oli ilmoittanuy alueella kulkevasta narkomaanista. Ilmoituksen tekijän mukaan tällä olisi ollut machete kädessään ja näin ollen olisi riskitekijä.
Tammelasta narkkari ei löytynyt, mutta radioon tuli ilmoitus. Joku liikkui nyt Kalevassa macheten kanssa ja kuvaus sopi kyseiseen narkomaaniin.
- Käydään korjaamassa talteen, Ilpo sanoi.
Auto kääntyi ensiksi Itsenäisyydenkadulle ja jatkoi sieltä sitten Sammonkadulle. Narkkari oli sillä alueella, mutta ei vielä ollut selvää, missä. Joukahaisenkadulle käännyttäessä onni potkaisi. Jalkakäytävällä käveli epävakaa henkilö, jonka kädessä oli nimenomainen teräase. Ilpo kytki vilkut päälle neuvoen narkomaania pysähtymään.
Narkkari pysähtyi katsomaan maijaa ja kuinka Ilpo sekä Katariina molemmat tulivat ulos.
- Kuules kaveri. Ehkä olis parempi, et sää tulet meirän kanssa. Laske se veitsi alas, Ilpo neuvoi.
- Mitä sä mulle alat vinoilemaan? narkkari örvelsi. Hän oli vahvasti amfetamiinipäissään.
- Laske se veitsi alas. Me viedään sut muualle, Katariina sanoi.
- Onks siellä kamaa? narkkari kysyi.
- Totta kai, Ilpo valehteli.
- No siinä tapauksessa, narkkari sanoi ja antoi veitsensä Katariinalle.
- Rikoitkohan sä jotakin sääntöä valehtelemalla? Katariina kysyi kaksikon mentyä takaisin etupenkille.
- Pakko silloin tällöin on sanoa piäni valkoinen valhe. Varsinkin tän äijän kaltaisten kohdalla, Ilpo sanoi käynnistäessään moottoria.
7. tammikuuta
Maija ajoi Kaukajärven saunalle. Katariina ja Ilpo olivat saaneet ilmoituksen kahdesta humalaisesta äijästä, jotka olivat ajautuneet käsirysyyn keskenään. Muut saunojat eivät uskaltaneet irrottaa heitä toisistaan peläten tilanteen kärjistymistä entistä avoimeksi tappeluksi. He vain välttivät miehiä ja odottivat poliisin tulevan korjaamaan äijät talteen.
Ilpo otti miehistä lihavamman ja Katariina rotevan.
- Kuulkaas nyt. Te lährette putkaan rauhoittumaan, Ilpo sanoi.
- Kysellään teiltä aamulla sitten teidän omat versiot, sanoi Katariina.
- We don't speak Finnish, you damn cops, sanoi miehistä lihavampi.
- We are from the America, sanoi rotevampi.
- Americans who drink in public? That's some news, Ilpo sanoi ironisesti.
- You have no fucking rights to detain us, sanoi miehistä lihavampi.
- We do. It doesn't matter if you guys are from the USA, Finland, Sweden or France. When in Rome, do as the Romans do, sanoi Katariina.
- Fuck you, sanoi rotevampi.
Miehet olivat pukeissaan ja heidät vietiin maijan takaosaan Sorille vietäviksi. Humalaisten hakeminen oli sitä arkea, jos mitä. Tylsää mutta joskus mielenkiintoista. Välillä humalaisten sopertelusta ei saanut mitään selvää ja silloinkin kaksikko keskittyi lähinnä heidän pistämiseen autoon.
- Se oli mielenkiintoista, sanoi Katariina.
- Jep. Harvoin sitä saa korjattua jenkkejä karulta juapuneena. Ne kun ei julkisella paikalla saa juara, sanoi Ilpo ja otti radiopuhelimen käteensä. - Keskus. Tuaraan kaks humalaista tappelupukaria asemalle.
- Kuitti, keskuksesta sanottiin.
Iltaa piti muutenkin pitää silmällä. Koskaan ei voinut tietää, oliko kaduilla lisää humalaisia tappelemassa tai muita pikkutekijöitä. Ellei jopa suuria tekijöitä.
8. tammikuuta
Kaikista vähiten Katariina piti äänivalituksista johtuneista työtehtävistä. Nytkin joku Nekalassa oli soittanut hätänumeroon ilmoittaen jonkun soittavan stereoitaan nupit kaakossa asunnossaan. Soittajan mukaan hän sai siitä päänsärkyä, mikä ei sinänsä olisi kiinnostanut vähääkään. Katariinakin soitti aina kotonaan musiikkia täysillä, eikä naapurit välittäneet pätkän vertaa. Siihen toki oli syynä, että hän asui omakotitalossa vaarinsa luona ja naapurit olivat usean metrin päässä talosta. Hänen vaarinsa ei periaatteessa olisi tarvinnut "holhoojaa", mutta Katariinan isä Kauko oli pyytänyt tytärtään pitämään vanhaa miestä silmällä, vaikka hänen isoisänsä Aurick olikin erittäin hyvässä kunnossa ikäisekseen. Aurick oli 84 ja harrasti edelleen aktiivisesti liikuntaa - juoksi usean kilometrin per päivä.
Maija ajoi pihalle ja Katariina ja Ilpo astuivat ulos. Asunnosta totta vie kuului musiikkia kadulle asti, joten Ilpo arveli heidän joutuvan jyskyttämään ovea. Ovikelloa asukas tuskin olisi kuullut.
- Jumalauta! Se soittaa siällä DustSuckersin uusinta levyä. Jollei olisi virkatehtävä, sanoisin sille että antaa olla, Ilpo sanoi.
- Ei muakaan kiinnostais tää, mutta pakko on, sanoi Katariina.
Varmuudeksi Ilpo kokeili, jos asukas kuulisi ovikellon soivan. Musiikki oli kovalla ja kuten kaksikko oli uumoillutkin, asukas ei kellon soittoa kuullu. Ilpo pisti kätensä nyrkkiin ja alkoi jyskyttämään ovea saadakseen asukkaan huomion.
Pienen hetken verran jouduttiin vartoomaan, kunnes musiikki pistettiin paussille ja asukas tuli avaamaan oven. Hän oli nuori - ei edes 20-vuotias. Katariina ei häntä tuntenut, mutta Ilpo tunsi.
- Iiro Merilä? hän ihmetteli.
- Määpä hyvinkin. Voinko mää auttaa jotenkin? Iiro kysyi.
- Te tunnette toisenne? Katariina ihmetteli.
- Se on teknisen pualen Robert Suamelan veli ja patologi Mirkku Merilän serkku, Ilpo kertoi.
- Niin se on. Mut mikä teidät tänne ajoi? Iiro kysyi.
- Me tultiin tänne siksi, koska susta tehtiin valitus. Sun bassot on hitusen liian kovalla, Ilpo kertoi.
- Mää sanoin Vilille, et säätäisi niitä piänemmälle, mut eihän mun rakas poikaystävä mitään kuuntele.
- Joo sorry. Mä pistän ne pienemmälle heti kun te lähdette, sanoi Iiron poikaystävä Viljami "Vili" Karjalainen taustalla.
- Noni. Asia on sillä siisti siinä tapauksessa, Katariina sanoi.
Ovi sulkeutui ja asunnosta kuului taas musiikkia, mutta paljon pienemmällä, mitä tullessa. Nyt saisi naapurit taas nauttia rauhasta ainakin osittain. Ilpo oli aluksi ajatellut sen olleen sattumaa, että joku oli luukuttanut DustSuckersia, joka ei ollut kovin tunnettu yhtye. Mutta nyt hän ei enää ollenkaan ihmetellyt. Robert Suomelan - Iiron isoveljen - kaveri Henrik Harju väkivaltarikospuolelta soitti yhtyeessä kiippareita ja lauloi clean voicea. Lisäksi Ilpo itse oli yhtyeen kitaristi Juuso Karikon kaveri.
- Jaaha. Käytäiskö grillillä? Alkaa vähän hiukoa, sanoi Katariina.
- Mää ajattelin samaa, Ilpo nauroi ja alkoi ajamaan lähimmälle grillille.
9. tammikuuta
Pillit olivat päällä ja valot vilkkuivat. Katariina oli painanut kaasun pohjaan jahdatessaan pakoon yrittävää autoilijaa. Kaahari oli käynyt ryöstämässä K-Marketin kassan ja yritti nyt pakoon. Saatuaan auton tuntomerkit olivat Katariina ja Ilpo lähteneet heti perään.
- Kohre kääntyi juuri Hatanpään valtatiälle. Ohittaa aseman ihan kohta, että olkaa valppaina, raportoi Ilpo.
- Vakkanen ja Ryky ovat jo asemissa. Pitäkää varanne, keskuksesta kuului.
Takaa-ajo oli kestänyt kohta vartin. Kaahaaja oli siihen mennessä meinannut ajaa kolmen ihmisen päältä ja tietä ylittämässä olleet olivat joutuneet hyppäämään pois, jotteivat he jäisi auton alle. Katariinaa hirvitti olla ajamassa takaa-ajon aikana, mutta kuljettajan vaihto ei olisi tullut nimeksikään.
Hatanpään valtatie, jonka varrella sijaitsi Tampereen linja-autoasema ja osa pääpoliisiasemasta, eli kansankielellä Sorista. Pakenija ajoi täyttä häkää aseman ohitse huomaamattaan tiellä olevaa piikkimattoa. Kun hänen autonsa alkoi heilua, ymmärsi hän joutuneensa liriin. Hän kolaroi auton katupylvääseen ja tuli kohta autosta ulos valittaen kivusta päässään.
Katariina ajoi pakenijan lähelle ja hän ja Ilpo tulivat ulos autosta pistoolit esillä vaatien pakenijaa nostamaan kätensä ylös ja menemään polvilleen. Pakenijalle ei jäänyt muita vaihtoehtoja. Hänen aseensa oli jäänyt autoon ja pakeneminen ei kannattanut. Hän näin ollen totteli.
Ilpo pisti pakenijan rautoihin ja vei maijaan, vaikka poliisiasema oli vain vähän matkan päässä. Katua pitkin ei tätä kaveria ei kuitenkaan voinut kävelyttää. Siksi oli vietävä maijalla perille asti.
- Sää lähret vähäksi aikaa jäähylle, Ilpo sanoi pistäessään tämän autoon.
Katariina istuutui takaisin kuskin paikalle ja jatkoi lopun matkaa asemalle ajatellen huojentuneena takaa-ajon olevan nyt ohitse.
10. tammikuuta
Viikonloppuisin olisi tehnyt mieli olla kotona vapaalla, mutta vapaa-aika ja byrokratia eivät aina osuneet yksiin. Sunnuntain Ilpo ja Katariina saisivat vapaaksi, mutta heti maanantaiaamuna heidän pitäisi olla taas töissä kello viideltä. Ja sehän ei ollut mukavaa.
Työpäivä oli kuitenkin nyt pian ohitse. Siihen asti heidän täytyisi kuitenkin olla ratsiassa rattijuoppojen varalta. Ilpon mielestä kuskien puhalluttaminen oli tylsää, mutta jonkun oli kai sekin tehtävä. Katuja oli vartioitava juoppojen varalta, oli se kuinka tylsää tahansa.
Autoja pysäytettiin satunnaisesti. Juoppoja ei kadulla paljoa ollut, mikä oli hyvä. Humalassa olleet ottivat joko taksin tai taiteilivat itsensä jotenkin jalan kotiin.
Katariina näytti pysähtymismerkkiä seuraavalle ja meni tämän ikkunan luokse. Auton ratissa oli nuorehko mies, joka oli tälläytynyt toppatakkiin ja jonka hiukset olivat lyhyet. Siitä Katariina tiesi, ettei häntä voinut puhalluttaa. Mies ei ollut kuka tahansa, vaan väkivaltarikosyksikön ylikonstaapeli Kaarle "Kalle" Eskelinen.
- Sorry. Sä voit kyllä mennä, Katariina sanoi.
- Puhalluta nyt, kun kerta oot tehnyt sitä jo monelle. En mä mikään poikkeus ole, vaikka Sorilla töissä oonkin, Kalle sanoi.
- No okei.
Katariina otti alkometrin esille ja Kalle puhalsi siihen. Tällä oli veressään puhtaat nolla promillea, koska oli juuri poistunut töistä. Koska ei ollut syytä ottaa korttia pois, päästi Katariina miehen menemään. Hän otti seuraavan auton ja sen kuljettaja oli toista maata Kallen kanssa. Tällä oli veressä 1,2 promillea alkoholia, mikä oli kaksinkertainen verrattuna rattijuopumusrajaan.
- Ulos autosta. Sä lähdet meidän mukaan, Katariina sanoi.
- Älä shä ämmä ala mua käshkyttää, kuljettaja sanoi.
- Mulla on siihen oikeus. Ulos autosta.
Kuski vastusti. Ilpo tuli auttamaan ja kaksikko otti kuskin yhteistoimin ulos autosta ja veivät maijaan. Katariina otti tältä kortin, sillä se lähti nyt kuivumaan vähäksi aikaa. Toivottavasti se opettaa kuskia ajamaan selvinpäin.
11. tammikuuta
Siitä oli kaikkialla uutisissa. Perussuomalaisten kansanedustaja Ilkka Salmela oli ammuttu myöhään eilenillalla Helsingissä Lapland Hotels Bulevardin kohdalla, aivan kuten Brian Thompson oli ammuttu joulukuussa 2024 New Yorkissa. Murhaa voitiin sanoa jopa jäljittelymurhaksi. KRP oli jo saanut ampujan kiinni ja kuulustellut tätä pitkälle aamuun.
Katariina ei tuntenut mitään katsoessaan uutisia. Salmela oli ollut läpimätä ja oli ollut vain ajan kysymys, kunnes joku lasauttaa kuulan tämän kehoon. Vaikka hän olikin poliisi, oli hän myös realisti. Hän ei pitänyt Salmelasta tämän korruptioväitteiden ja eduskunnassa ajamiensa suoraan sanottuna paskojen lakiesitysten johdosta.
Katariina istui olohuoneen sohvalla vaarinsa Aurick Wilgerheimin kanssa. Tavallisesti vanha mies oli vetreässä kunnossa, mutta sillä hetkellä hänellä oli flunssa. Koska hän ei tahtonut pojantyttärensä saavan tartuntaa, oli Aurick pistänyt kasvomaskin naamalleen ja aivastukset ja yskäisyt jäivät näin ollen siihen.
- Melkoista meininkiä, Aurick sanoi saksaksi.
- Älä muuta sano, Katariina vastasi samalla kielellä.
Aurick oli alkujaan saksalainen ja kylmän sodan aikana hän oli loikannut Itä-Saksasta länteen siskonsa kanssa. Katariinan isä Kauko oli kasvanut kaksikielisessä perheessä ja samoin myös Katariina. Kauko ei tahtonut tyttärensä unohtavan saksalaisia juuriaan, joten suomen lisäksi oli perheessä puhuttu saksaa. Katariinan nuorempi veli Joni puhui sitä ehkä paremmin siskoonsa verrattuna.
- Mitä tästä pitäisi ajatella? Ei se Salmela mikään hyvä mies sentään ollut. Mutta tappaminen on ehkä yliammuntaa, Aurick sanoi.
- Oli tämä odotettavissa. En minä sille ampujalle sen pahempaa kaunaa kanna. Se teki oikeastaan vain palveluksen Suomen kansalle poistaessaan Salmelan katukuvasta, sanoi Katariina.
- Taidat olla oikeassa. Kunhan et sano tuota töissä, niin olet selvillä vesillä.
Ilpo ja Susanna istuivat parhaillaan The Rockers' Pint -nimisessä rocktyylisessä baarissa DustSuckers yhtyeen kitaristi Juuso Karikon ja tämän naisystävä Heidi Selinin sekä kiipparisti - väkivaltapuolen tutkija - Henrik Harjun kanssa. Hekin katsoivat uutisia ja vaikka molemmat miehistä olivat poliiseja he nostivat maljaa Salmelan murhalle.
- Paskakasa on saatu kuoliaaksi vihroinkin. Ei muuta kuin keräämään kolehtia sille ampujalle, Ilpo nauroi.
- Olihan se mulkero melkoinen ääliö. Nyt ei ole enää. Nyt on kohta pelkkä ruumis, sanoi Harju.
- Täähän on mielenkiintoinen asetelma. Kaksi kyttää iloitsee kusipään murhasta. Kannattaa Henkka varoa, ettei sua pistetä pellolle Sorilta, sanoi Juuso.
- Ei sitä kukaan erota, sanoi Susanna. - Ei se mielipide jää kuin tänne baariin.
- Niin just, sanoi Heidi.
12. tammikuuta
Pomo oli ollut antelias ja myöntänyt aamupäivän vapaaksi. Katariina oli nukkunut aamukymmeneen vaarinsa kissan Karrin kanssa. Kissa oli Maine coon ja ikää sillä oli tänä päivänä vielä viisi vuotta ja huhtikuussa se täyttäisi kuusi. Katariina oli sen antanut vaarilleen 2020, kun Viljasen perheen nyt jo edesmennyt kissa oli synnyttänyt pentuja. Pennuista perhe oli pitänyt yhden, mutta loput oli annettu tutuille. Isoisänsä lisäksi Katariina oli antanut serkulleen Niilo Junnilalle yhden ja tämä oli nimennyt sen Thoriksi. Sekä Katariina että Niilo olivat uuspakanoita, kuten oli myös Katariinan muu perhe vaaria lukuun ottamatta. Aurick oli ateisti.
Työvuoro alkaisi tällä kertaa vasta kello 16, joten Katariinalla oli hyvin aikaa tehdä omiaan. Toisin sanoen selata Tinderiä. Miesrintamalla hänellä oli ollut jo kaksi vuotta kitkaa hänen entisen miesystävänsä petettyä häntä. Itse hän oli saanut jo monta swaippia, mutta yksikään näistä ei ollut ihan hänen tyyppiään. Ne, jotka hän oli swaipannut takaisin olivat YV-keskusteluissa osoittautuneet idiooteiksi.
Nyt hän kuitenkin katsoi yhtä profiilia, joka vaikutti mielenkiintoiselta. Ei vain siksi, että miehellä oli samanlaisia intressejä hänen kanssaan, vaan myös tämän ollessa Robert Suomela - teknisen rikostutkinnan avaintutkija. Katariina oli hyvin perillä Robertin elämäntavoista ja tyylistä laukoa mustaa huumoria tutkinnan aikana keventääkseen mieltä. Koska Robert oli patologi Mirja "Mirkku" Merilän serkku, ei tarvinnut arvata, keneltä hän oli huumorintajunsa saanut.
Mitä puuhaat? Katariina lähetti viestiä.
Enpä mitään erikoista. Siskon kanssa katellaan Pearl Harboria, Robert vastasi.
Katariina oli kavereita Robertin siskon Ella Suomelan kanssa. Katariina oli lukutoukka ja he olivat samassa kirjakerhossa. Ella oli Katariinaa kolme vuotta nuorempi, mutta täytyi myöntää Ellan valinneen ehkä paremman uran. Hän oli laulajana Northern Fairytales -nimisessä sinfonista folk metallia tekevässä yhtyeessä. Sen lisäksi hän omisti bändikaverinsa Leena Ahvalan - väkivaltarikosyksikön päällikön Kaija Ahvalan tyttären - kanssa Suomela & Ahvala Instruments & Records -nimisen musiikkiliikkeen. Start-up-rahoina Ella oli käyttänyt osan isänsä perinnöstä tämän kuoltua viime helmikuussa.
Katariina toisinaan kadehti Ellan hiuksia. Tällä oli karmiininpunaiset hiukset ja vaikka ne olivat värjätyt, kadehti hän niitä silti. Itsellään Katariinalla oli tuiki tavalliset blondit. Toisinaan Katariina ajatteli Ellan pukeutumista. Vuodesta 2024 lähtien tämä oli pukenut ylleen pitkän kantapäihin yltävän hameen jokaisena päivänä vuodessa. Ellan vaatekaapissa ei ollut enää ollenkaan housuja, ellei sitten sukkahousuja ja pitkiä alushousuja laskettu. Se korosti hänen omien sanojensa mukaan hänen feminiinisyyttään.
Ei sulla olis mielenkiintoa mennä joku päivä yksille? Katariina kysyi.
Pyyrätkö sää mua rehveille? Robert kysyi.
Saatan pyytääkin. Toivottavasti se ei haittaa.
Miksipä se mua haittaisi? Voin mää lähteä. Jatkot on sitten mun luana.
Se sopii oikein hyvin, Katariina sanoi.
Pistettyään viestin eteenpäin Katariina sammutti puhelimen ja pisti huoneensa television päälle katsoakseen The Last Kingdom -nimistä sarjaa Netflixistä. Nyt hänellä olisi aikaa ja työasiat eivät painaisi seuraavaan viiteen tuntiin.
13. tammikuuta
"The light in the window is a crack in the sky", soi asunnosta.
Jotkut nuoret olivat päättäneet pitää kätyn vanhempien ollessa poissa kotoa. He soittivat Ozzyn musiikkia volat täysillä ja olivat melko lailla kännissä. Melun ja humalaisen riehumisen takia olivat naapurit soittaneet poliisit.
Maija ajoi pihalle ja Katariina astui ensimmäisenä ulos. Meteli totta vie oli helvetin kova ja jopa Ilpo, joka tavallisesti kuunteli metallia äänet täysillä, joutui peittämään kuulonsa porraskäytävään tultaessa.
- Miksi helvetissä joku pitää bileitä tiistaina? Ilpo kysyi.
- Ei mitään hajua. Kai ne haluaa rikkoa normeja, vastasi Katariina, joka jyskytti ovea niin, että varmasti kuului.
Hetken aikaa poliisikaksikko joutui odottamaan, kunnes ovi avattiin. Sen avasi yksi vahvasti päihtynyt nuori tyttö ja heti hänen kasvoistaan näkyi, ettei oltu juotu pelkkää alkoholia. Muut kaksi nuorta olivat samassa kunnossa.
- Mitä täällä on oikein otettu? Ette kai te ole piriä vetäneet? kysyi Ilpo.
- Mitä se sulle kuuluu? tyttö kysyi.
- Selvä. Kaikki lähtevät nyt meidän mukana, niin viedään teidät vatsahuuhteluun. Vastaatte tästä sitten aamulla, sanoi Katariina.
- Älä perkele koske muhun, kytänhuora, sanoi tyttö.
Alkoholin ja huumausaineiden vuoksi tytön järki ei kulkenut kunnolla ja hän kompuroi liikkuessaan. Katariina tarttui häneen ja alkoi taluttamaan ulos. Tyttö tietenkin yritti pistää vastaan, mutta ei saanut siihen mahdollisuutta, kun hän oli jo autossa. Ilpo toi kaksi muuta tytön kanssa ollutta ja pisti tämän seuraksi auton takaosaan.
- Auto nelonen ilmoittaa. Viärään kolme päihtynyttä nuarta Hatanpäälle ja siältä sitten Sorille. Pistäkää tieto huumepualelle, sillä asunnosta löytyi muutama pussi amfetamiinia, Ilpo raportoi.
- Kuitti, keskuksesta kuului.
Päihtyneet alaikäiset. Niitä ei koskaan ollut ilo katsoa. Olivat Ilpo ja Katariina myös joskus juhlineet alaikäisinä, mutta heidän bileissään oli ollut vain alkoholia. Eivät he niitä puhtaimpia pulmusia olleet, mutta huumausaineisiin he vetivät rajan. Sanoivat nuoret aamulla mitä tahansa, kaksikko oli tehnyt vain työtään.
14. tammikuuta
- Käydään katsomassa, sanoi Katariina.
Häkeen oli tullut hetki sitten puhelu, jonka mukaan eräs mies olisi hakannut vaimonsa humalassa. Soittaja oli ollut naapuri, joka oli kuullut seinän lävitse parin riitelyn ja mennyt lopulta rappukäytävään saadakseen paremmin selkoa. Hän oli kuullut naisen huutavan ja pyytäneen miestään lopettamaan lyömisen. Siitä paikasta hän oli soittanut hätänumeroon.
Ilpo käänsi rattia ja ajoi pihaan. Naapuri oli ulkona ja otti kaksikon vastaan.
- Mauno Korhonen. Mää soitin, naapuri sanoi.
- Mitä täällä on siis tapahtunut? kysyi Katariina.
- Se on toi Pekkarisen Urpo. Se on tunnettu äkkipikaisesta käytöksestään. Sen muija aina väittää, ettei äijä ole tehnyt mitään, mutta mää tiärän sen valehtelevan. Se pelkää äijäänsä.
- Okei. Käydäänpä katsomassa. Sen nimi on siis Urpo, vai käytätkö sä sitä sanaa haukkumatarkoituksessa?
- Sen nimi on se, vaikka on se muutenkin täysi urpo, Korhonen sanoi.
Urpo Pekkarinen oli esihenkilönä Latir nimisessä yrityksessä, joka valmisti softia ja videopelejä. Hän ei ollut mikään suosittu alaistensa keskuudessa ja häntä kutsuttiin toisinaan nimellä Kyrpä-Pekkarinen ja toisinaan pelkkä mulkku. Joskus häntä oli kutsuttu myös molopääksi.
Ilpo soitti Pekkarisen ovikelloa ja Urpo Pekkarinen tuli lähes välittömästi avaamaan sen. Hän oli humalassa ja pelkissä alushousuissa, eli vetänyt kalsarikännit. Taka-alalla näkyi hänen vaimonsa Maija-Leena Pekkarinen, jolla oli mustelma molemmissa silmissä. Ne hädin tuskin olivat auki.
- Jaaha Pekkarinen. Päätit sitten piästä muijas. Onko se sun miälestäsi hauskaa? Ilpo kysyi.
- Mikä sä paskalakki olet mua moralisoimaan? Mää teen omat päätökseni, Pekkarinen sanoi.
- Niin teetkin. Ja ne päätökset juuri aiheutti sulle pienen linnareissun. Sut on kiinniotettu epäiltynä vaimos hakkaamisesta. Käytkö Katariina katsomassa, onko ambulanssi jo paikalla?
- Juu, Katariina vastasi.
Pekkarinen pistettiin rautoihin ja Ilpo pisti hänet istumaan sohvalle. Ambulanssityöntekijät tulivat ja ottivat Maija-Leenan hoidettavakseen. Tämän jälkeen Ilpo alkoi taluttamaan Pekkarista ulos ja pisti autoon Sorille kuljettamista varten. Väkivaltayksikkö saisi hoitaa tämän kuulustelut.
15. tammikuuta
- Drop the gun! Katariina huusi.
Tilanne oli hektinen. Kauppahalliin oli nähty menevän miehen, joka olisi kantanut mukanaan metsästyskivääriä. Poliisin partiot oli hälytetty paikalle, mutta myös KRP:n väki oli tullut. Kiväärin kantaja oli ollut osallisena Tampereella, Turussa, Säkylässä ja Raumalla tapahtuneissa henkirikoksissa. Koplan muut jäsenet olivat jo jääneet kiinni ja enää tämä oli jäljellä.
- Listen what she says, goddamnit! sanoi KRP:n komisario Lasse Venskinen, joka vastasi terrorisminvastaisesta toiminnasta.
Aseen kantaja ei sanonut mitään. Hän vain seisoi ampuma-asennossa ja hänen kätensä hinkuivat päästä painamaan kiväärin liipaisimesta. Häntä ei pelottanut. Hän oli valmis enemmän kuolemaan, kuin jäämään valtion vangiksi.
Vähäpuheinen kaveri, pakko myäntää, ajatteli Ilpo.
Aseen kantaja poisti aseestaan varmistimen ja pani sormensa liipaisimelle. Katariina poisti omastaan varmistimen ja oli valmis ampumaan. Sen ennätti kuitenkin tehdä tutkija Petri Ruokonen KRP:n väestä. Ruokonen ampui miestä olkapäähän ja tämä pudotti aseensa.
KRP:n väki suoritti kiinnioton ja Katariina ja Ilpo laskivat omat aseensa. Tilanne oli sillä suorittamalla ratkaistu. Järjestyspoliisille se ei kuulunut enää, vaan siitä eteenpäin KRP ja Suolelupoliisi ottaisivat asian hoidettavakseen. Miehelle ja hänen rikostovereilleen tulisi pitkät vankilatuomiot yhteensä 10 murhasta ja 15 murhan yrityksestä terroristisessa mielessä.
- Hemmetti! Mä tarvitsen kyllä burgerin, sanoi Katariina.
- Sama. Käydään tossa Keskustan Hesessä, sanoi Ilpo.
Tämä ei varsinaisesti ollut järjestyspoliisin arkea, mutta joskus saattoi tulla tällaisia hetkiä, jolloin kaikkia vapaana olevia partioita voitiin tarvita tulemaan tueksi. Nyt oli sellainen hetki.
16. tammikuuta
Liekkien läheisyyteen ei kannattanut mennä. Palokunnalla oli tilanne jo hallussaan, mutta silti poliisin oli oltava paikalla estämässä ihmisiä pääsemästä palopaikalle. Katariina katsoi ympärilleen. Media oli paikalla ja muutama sivullinen, jotka halusivat saada tapahtuneesta someen matskua. Katariina jo arveli, miten TikTokissa äärioikeistoa kannattavat olivat aikeissa kommentoida. He olisivat heti syyttämässä maahanmuuttajia, vaikka tulipalo olikin saanut alkunsa laiterikosta. Sisällä ei ollut palon syttymisajankohtana ketään.
Ilpolle tämä oli jo toinen tulipalo, jota hän oli ollut vartioimassa. Katariinalle vasta ensimmäinen. Palon vartiointi oli kenties kaikista aliarvostetuimpia töitä, jota järjestyspoliisi joutui tekemään, mutta siksi se oli myös yksi tärkeimmistä. Sen avulla estettiin mahdolliset henkilövahingot ja voitiin antaa palokunnalle työrauha mahdollisilta sabotoijilta.
- Se on melkein saatu kuriin, sanoi Ilpo.
- Niin on. Mutta ei kannata luottaa siihen, että se sammuisi nopeasti. Vielä on tekemistä. Tässä vain alkaa käydä aika pitkäksi, sanoi Katariina.
- Ei tää tiätenkään mitään kivaa puuhaa ole, mutta jonkun on sekin tehtävä.
Tulipalo oli jo saatu suurimmaksi osaksi kuriin, mutta kuten Katariina sanoi, siinä oli vielä tekemistä. Ilpolle ja Katariinalle se tiesi vain ylitöitä, mutta sentään niistä sai ylityökorvauksen. Ja ottaen huomioon poliisin melko heikon palkan, se tuli tarpeeseen.
17. tammikuuta
Vittu kiva, ajatteli Katariina.
Ratsiassa oleminen ei koskaan ollut mukavaa. Joutui seisomaan ulkona pakkasessa tutka kädessä vartioimassa tietä mahdollisten ylinopeutta ajavien varalta. Siihen asti Katariina ja Ilpo olivat pysäyttäneet yhden, mutta hän oli selvinnyt pelkällä varoituksella. Hänen ajonopeutensa oli ollut 47 km/h ja nopeusrajoitus alueella oli 40. Olisi ollut kiva edes päästä kirjoittamaan sakkolappu jonkulle.
- Ilpo. Kuinka paljon meillä on vielä aikaa vuoronvaihtoon? Katariina kysyi.
- Kaksi tuntia. Saatana jaksais täällä olla, mutta käskyt on käskyjä. Perkele pitäis tästä pyytää parempaa palkkaa, sanoi Ilpo.
- Siitä mä olen samaa mieltä.
Joku ajoi sinne suuntaan ja tutkan mittari näytti sievoiset 55 kilometrin tuntinopeutta. Katariina otti pysäytykyltin käteensä ja ajaja pysähtyi. Tästä ei selvittäisi pelkällä varoituksella, vaan nyt tulisi sakot.
- Ehtoota. Ajokortti ja rekisteriote, kiitos, Katariina sanoi.
Ajaja avasi hansikaslokeron ja otti sieltä rekkarinsa. Ajokortin hän otti lompakostaan, joka oli juomatelineessä.
- Sitä tuli ajettua pientä ylinopeutta. Mihinkä sulla sellainen kiire on? Katariina kysyi.
- Pitäis keretä hakemaan poika kuoroharjoituksista. Sen vuoksi meni pikkaisen yli, ajaja sanoi.
- Niin niin. Raimo Ruohola. Vartoo ihan sekunti, niin mä käyn katsastuttamassa tän kortin.
Katariina meni maijalle ja alkoi käydä läpi Ruoholan tietoja. Miehellä oli siltä vuodelta jo kahdet sakot, mikä oli melkoinen saavutus. Elettiin vasta tammikuun loppupuolta ja mies oli jo kerennyt ajamaan kahdesti nopeuskameraan. Kolmannet sakot yhden vuoden aikana tiesivät kortin lähtemistä.
- Tästä ei kyllä pelkillä sakoilla selvitäkään, Katariina sanoi kirjoittaessaan sakkolappua.
Hän palasi Ruoholan luokse.
- Mun täytyy pyytää sua astumaan ulos autosta. Sulta lähtee nimittäin nyt kortti, hän sanoi.
- Et sä voi viedä multa korttia. Mun täytyy hakea poika kuoroharjoituksista, Ruohola sanoi.
- Mä en yhtään epäile sua, mutta mä en halua potkuja siitä syystä, että mä olen rikkonut mun työtehtäviä jonkun ajajan henkilökohtaisten syiden takia. Älä siis ymmärrä väärin, kyllä lapset täytyis hakea harrastuksista pois, mutta sun on pakko hoitaa se nyt Nyssellä.
- Saatanan natsi! Ruohola ärähti.
Katariina ei pahastunut. Hän vain palasi maijan luokse ja jatkoi tutkan käyttämistä. Joku tulisi kohta hakemaan Ruoholan auton pois, mutta siihen asti sitä oli katseltava. Vaikka Katariina tunsi pientä syyllisyyttä kortin poisottamisesta, hän oli tehnyt ihan oikein. Mikään syy ei riittänyt estämään poliisia tekemästä työtään.
18. tammikuuta
- Ala nyt jo vetää! sanoi nuori mies vuokranantajalleen.
Hänellä oli vuokra jo yli kaksi viikkoa rästissä eikä vuokranantaja aikonut enää odottaa. Hän oli tullut asunnolle ja vaatinut vuokralaistaan maksamaan. Vuokralainen ei suostunut tottelemaan, vaan sanoi maksavansa kun huvittaa. Se taas ei ollut laillista.
Vuokranantaja oli kutsunut poliisit ja maija ajoi parhaillaan pihalle. Katariina oli tällä kertaa yksin työvuorossa Ilpon ollessa saikulla. Sujui töiden tekeminen yksin ihan jouhevasti, mutta mielellään hän työskenteli parinsa kanssa.
- Sä soitit? Katariina kysyi.
- Juu. Mun asunnossani asuva ei suostu maksamaan vuokraa ja se on ollut jo pari viikkoa rästissä, vuokranantaja sanoi.
- Jaaha. Avaatko sen oven, niin käyn hakemassa talteen?
Vuokranantaja nyökkäsi ja avasi asunnon oven. Vuokralainen istui ruokapöydän ääressä syömässä pastaa, kun Katariina astui sisään.
- Ala sä kyttä painua täältä, vuokralainen sanoi.
- Sitä mä en voi tehdä. Mä tulin tänne, koska se vuokra on maksettava. Mä en haluais viedä sua asemalle, mutta jos sä et tottele, mun on pakko, Katariina sanoi.
Vuokralainen ei kuunnellut, vaan jatkoi syömistä ja näytti Katariinalle keskisormea. Katariina huokaisi ja kääntyi vuokranantajan puoleen. Laillisesti hän ei voinut tehdä mitään ennen kuin tämä olisi häätänyt vuokralaisensa. Häädössäkin oli puolen vuoden aika, joten ennen sitä Katariina ei voisi puuttua, ellei vuokralainen ala niskuroida häätöä vastaan.
Tämä oli niitä tapauksia, joita Katariina ei mielellään ottanut vastaan. Vaikka hän itse ei asunut vuokralla, oli hänellä kokemusta vaikeasta vuokranantaja-vuokralaissuhteesta. Hänen veljensä Joni oli aiemmin ollut vuokralla erään tuttavan asunnossa, mutta tämä oli päättänyt ruveta riistokapitalistiksi ja korottaa vuokraa satasella enemmän kuussa. Joni itse oli irtisanonut vuokran ja löytänyt lopulta asunnon Tammelasta kohtuullisella vuokrahinnalla.
19. tammikuuta
"Another one bites the dust", soi kaiuttimista.
Katariina istui The Rocker's Pintin baaritiskillä ja kostutti huuliaan siiderissä. Hän ja Robert olivat aiemmin päivällä sopineet tapaavansa ehtoopuolella baarissa, mutta katsottuaan raitsikan aikatauluja väärin, oli Robert nyt hieman myöhässä. Hän oli ilmoittanut siitä Katariinalle etukäteen, jotta tämä ei ihmettelisi.
Treffeillä käyminen oli aina mukavaa, mutta ilmassa oli pientä epävarmuutta. Katariina ei tahtonut enää pettyä miesasioissa, vaan aloittaa vakaan ja kestävän suhteen. Robertin huumorintaju ei ollut hänelle ongelma eikä myöskään tämän juutalaisuus. Katariina itse kerta oli uuspakana, mutta toisinaan harjoitti tiettyjä abrahamilaisia tapoja, vaikkei uskonut Jahveen.
Ovi kävi ja Katariina kääntyi katsomaan. Se oli Robert, joka oli pukenut ylleen ruskean paksukerroksisen nahkarotsin. Hän oli jättänyt hiuksensa vapaiksi, sillä se oli baarin kirjoittamaton sääntö - mikäli oli pitkähiuksinen, oli pidettävä hiukset auki. Nutipäille ja lyhythiuksisille ei ollut erillisiä kirjoittamattomia sääntöjä.
- Sorry, et mää olen vähän myähässä. Se onneton raitsikka ei tällä kertaa ollut mun kanssa samaa miältä aikatauluista, Robert sanoi.
- No, ollaan kiitollisia, että Nysse sentään on ajallaan, toisin kuin Föli Turussa, Katariina sanoi.
Robert kutsui baarimikkoa ja toista paikan osakkaista, Roope "Trash Bag" Erelää ja tilasi ananaslonkeron. Miehen liikanimi johtui hänen bändistään. Erelä soitti The Garbage Fucking Dumpissa bassoa. Bändin musiikki liittyi ympäristöongelmiin ja ilmastonmuutokseen ja oli teemaltaan synkkää. Erelä oli kuitenkin nutipää, vaikka muut bändiläiset olivat värjänneet hiuksensa mustiksi.
Katariina ja Robert ottivat istumapaikat, mutta sitä ennen Katariina valitsi itselleen karaokekappaleeksi Evanescencen kappaleen Bring Me To Life. Häntä ennen oli muutama muu karaokelaulaja, joten Katariina joutui hetken odottamaan. Mutta odotus ei tuntunnut yhtään pahalta. Ei varsinkaan, kun Robertilta lensi välillä härskiäkin huumoria. Siitä Katariina tiesi, ettei joudu pettymään.
20. tammikuuta
Päähän särki ja työt alkaisivat kahden tunnin päästä. Eilisiltainen oli mennyt vähän överiksi ja yhdet olivat muuttuneet useammaksi. Katariina ei varmuudella sitä tiennyt, mutta hän oli omien muistikuviensa mukaan kumonnut seitsemän siideriä kurkusta alas. Robert oli juonut arviolta saman verran lonkeroa. Ja he olivat jatkaneet Robertin asunnolla Pellervonkadulla Kalevassa.
Robertin herätyskello oli soinut seitsemältä. Hän ja Katariina olivat maanneet sängyllä lusikassa ilkosen alasti ja Robert oli huomannut kortsun mulkkunsa päällä. Se oli kaiken lisäksi täynnä hänen spermaansa. Sentään he olivat olleet vastuullisia humalatilastaan huolimatta.
Robert lähti jo nyt töihin, mutta Katariina jäi keittiön pöydän ääreen juomaan aamukahvia. Hän ei ollut yksin. Hänen seurassaan oli Robertin sisko Ella, joka tilapäisesti asui veljensä luona. Taloyhtiössä, jossa hän asui, oli käynnissä putkiremontti kaikkien vesijohtoputkien hajottua tarkastusten laiminlyönnin vuoksi.
- Sulla kävi näköjään tuuria, Ella sanoi pitäessään toista veljensä kissoista sylissä.
- Miten sen nyt ottaa. Olihan se mulle tuuria, et mä pääsin treffeille. Mutta huonoa tuuria tää krapula, Katariina sanoi.
- Ton takia mäkin aina muistutan Robertia juomaan säädellen. Mä oon näköjään sille tonnin auki. Lyötiin vetoa, että mä olisin ensimmäisenä onnistuneilla treffeillä, mutta toisin kävi.
- Susta paljastuu aina uusia puolia. Mä en tiennyt sun lyövän vetoa.
- En mä tavallisesti lyö, mutta aina silloin tällöin on kiva vähän irrotella. Ei mulla rahasta ole ongelmaa. Kauppa käy ja nyt mun liikkeeseen ollaan tekemässä suurta investointia. Kiitos Karikon Juuson.
DustSuckersissa soittamisen lisäksi Juuso oli osakkaana Pentagram Sucker Records nimisessä levy-yhtiössä bändin basisti Kaapo "Kape" Petrisen kanssa. Yhtiö oli erikoistunut black ja death metalliin, mutta myös ambient metalliin. Juuso oli päättänyt investoida Ellan musiikkiliikkeeseen ja asettanut ehdoksi sen, että sinne voitiin avata äänitystilat. Se oli sopinut sekä Ellalle että Leenalle.
- Teilläpä on käynyt myös tuuria. Se on hyvä, kun joku investoi, Katariina sanoi ja joi kahvia, mutta sylkäisi sen heti pois.
Muuten Robert oli ihan kunnollinen ja hyvä match Katariinalle, mutta hänen kenties toinen ainoa miinuksensa oli kahvinkeitto. Hän keitti aina liian laimeaa kahvia, jota ei tavallinen ihminen voinut juoda. Tai ei ainakaan krapulainen ihminen. Toinen miinus tuli Robertin tekemistä nisupullista. Hän oli innokas leipuri, mutta käytti toisinaan liikaa sokeria saaden pullista liian makeita. Se oli selvä merkki, että Katariinan oli opetettava Robertia keittämään kunnollista kahvia ja tekemään pullista ei niin makeita, mitä ne nyt olivat.
21. tammikuuta
Ilpo oli tullut takaisin töihin saikulta ja istui nyt maijan ratissa matkalla Tammelan koululle, josta oli tullut hälytys siellä liikuskelevasta henkilöstä, joka ei alueelle kuulunut. Rehtorin mukaan henkilö oli joko kännissä tai muissa aineissa ja että hän olisi käyttäytynyt välitunnilla oleville oppilaille ahdistelevasti.
Oppilaat oli sentään siirretty takaisin sisälle, mutta rehtori oli ulkona pitämässä silmällä henkilöä. Tämä istui penkillä ja sopersi jotain omiaan. Rehtorista hän ei tuntunut välittävän ollenkaan, vaikka tämä olikin vain kolmen metrin päässä hänestä.
Maija ajoi pihaan ja Ilpo ja Katariina astuivat ulos. He kävelivät rehtorin ja henkilön luokse.
- Täällä oli robleema? Ilpo kysyi kröhien kurkkuaan.
- Tämä tässä tuli kesken välitunnin ja alkoi puhumaan oppilaille seksuaalisuuteen liittyviä asioita. Ja ne asiat eivät sovellu lasten korville, rehtori kertoi.
- Älä ole munapää, henkilö örvelsi.
- Jaaha. Lähdepä sä meidän mukaan. Me viedään sut jonnekin selviämään, Katariina sanoi.
Henkilö ei pannut vastaan, vaan nousi penkiltä ja lähti poliisikaksikon mukaan. Hän oli poliisin vanha tuttu ja ollut putkassa jäähyllä jo monet kerrat. Hän näin ollen tiesi proseduurit ja meni vapaaehtoisesti maijan takaosaan odottamaan asemalle kuljettamista.
- Pitäisitte tekin parempaa huolta, etteivät tuon kaltaiset tule enää lähelle lapsia. Tässä ei muuten uskalla pitää lapsia ulkona välituntisin, rehtori sanoi.
- Me piretään huali, ettei tää kaveri enää tule tänne, Ilpo lupasi ja nousi sitten maijan kuljettajan paikalle.
Se oli taas tyypillinen päivä. Mutta tällä kertaa alueella, jossa vähiten odotettiin humalaisia tai narkomaaneja. Koulusta tulleet hälytykset saivat aina Katariinan omat hälytyskellot päälle. Hän oli lapsirakas ja hänellä oli toiveena itse äidiksi tuleminen joku päivä. Samaa toivoi myös Ilpo. Hänellä se tulisi toteutumaan jo yhdeksän kuukauden jälkeen. Susanna oli eilen tehnyt raskaustestin ja se oli näyttänyt kahta viivaa.
Vältyttiin suuremmalta vahingolta, Katariina ajatteli maijan kääntyessä Tammelan puistokadulle.
22. tammikuuta
Ampumatesti. Niitä Katariina kenties vihasi eniten. Miksi hänen olisi pitänyt testauttaa ampumataitonsa, vaikka oli testauttanut sen puoli vuotta sitten? Kysymys oli retorinen, sillä Katariina ei sitä suorittanut. Hän oli vain tullut ampumaradalle olemaan tukena Ilpolle, jolla oli testi. Se vitutti Ilpoa, mutta hän oli viimeksi sen suorittanut 2024 ja nyt pomo vaati sen uudelleensuorittamista.
Ase oli kohdistettu oikein, mutta luodeista suurin osa osui mustalle alueelle eikä valkoiselle. Se oli merkki siitä, että Ilpo tarvitsi vahvemmat rillit, jotta hänen ampumansa luodit eivät osu ohi epäillystä, mikäli tulivoimaa oli pakko käyttää.
- Melko hyvä. Mä päästän sut tästä kyllä läpi, mutta suosittelen parempien silmmälasien hankkimista, sanoi testin valvoja.
Ilpo nyökkäsi ja käveli välittömästi pomon puheille. Katariina meni taukotiloihin ja otti kupin kahvia. Kerrankin hänen ei tarvinnut istua maijassa partioimassa, vaan hän saattoi puhua muita mukavia työkavereiden kanssa asemalla.
23. tammikuuta
"Unettomat yöt, kun hullu sydän hakkaa", soi kaiuttimista.
Joku oli selvästi tykästynyt Aksuli nimisen artistin tekemään kasaria mukailemaan italodiskomusiikkiin. Selvästi kyseessä oli kasariteemaiset bileet, sillä suurin osa oli pukeutunut tuon kultaisen vuosikymmenen mukaisesti ja kaiuttimista soi Madonnaa ja vanhaa 80-luvun glam rockia.
Kaikki ei kuitenkaan ollut mennyt aivan suunnitellusti, sillä yhtäkkiä joku juhlijoista oli alkanut rähisemään ja uhkailemaan muita. Tämä oli selvästi ottanut jotain muutakin kuin pelkkää alkoholia ja siksi hän oli entistä aggressiivisempi. Siitä syystä olivat muut juhlijat joutuneet kutsumaan poliisin paikalle, vaikka se pilasikin moodin.
Maija ajoi pihaan ja pihalla oleva juhlija tuli Ilpoa ja Katariinaa vastaan. Hänkin oli humalassa, mutta ei sekavassa sellaisessa. Hän pystyi puhumaan normaalisti.
- Täällä oli ongelmia? Katariina kysyi.
- Joo. Pete heittäytyi täysin kreisiksi ja ei enää kontrolloinut itseään. Se vetäsi paria kaveria turpaan ja nyt niillä nenät vuotaa, juhlija sanoi.
- Jassoo. Käyräänpä sitten kattomassa, sanoi Ilpo.
Erittäin päihtynyt juhlija Pete istui rappusilla pidellen siideritölkkiä kädessään. Hän oli varsin sekavassa tilassa eikä saanut enää sanaa sanotuksi. Hän ei edes huomioinut paikalle tullutta poliisikaksikkoa.
- Tämäkö on se, joka aiheutti häiriötä? kysyi Katariina.
- Joo. Se on Pete, sanoi juhlija.
- Okei, Katariina sanoi ja polvistui Peten eteen. - Kuules nyt. Sä joudut lähtemään meidän mukaan. Viedään sut verikokeisiin, jotta saadaan selville, mitä huumetta sä olet ottanut.
Pete hädin tuskin ymmärsi sillä hetkellä, mitä Katariina sanoi. Hän ei edes reagoinut siihen, kun Ilpo tarttui häneen ja alkoi viemään maijaan. Suuntana poliisikaksikko otti Hatanpään sairaalan, jossa suoritettaisiin verikokeet ja sen jälkeen Pete pidettäisiin sairaalassa tarkkailussa yön yli ja vietäisiin asemalle kuultavaksi. Huumausaineiden hallussapito oli rikos ja siitä tuli aina jokin tuomio.
24. tammikuuta
Rikospaikan eristäminen oli paljon jännittävämpää työtä, mitä sakkojen antaminen ja tutkan kanssa pelleily. Nytkin Katariina ja Ilpo olivat Westerissä Tesomajärvellä, josta oli puoli tuntia sitten raportoitu henkirikos. Kaikki ohikulkijat määrättiin kiertämään alue kaukaa ja antamaan poliisille työrauha.
Väkivallan porukat katsoivat ruumista ja tekninen puoli otti siitä kuvia ja tutki lähiympäristöä todisteiden varalta. Uhrin lompakko oli löytynyt liikekeskuksen ulkopuolelta. Pahinta tässä oli se, että murha oli tapahtunut keskellä kirkasta päivää ja vieläpä liikekeskuksen sisätiloissa. Tekijä oli nähty, mutta häntä ei kyetty tunnistamaan. Tämä oli silminnäkijöiden mukaan peittänyt kasvonsa kirurgisella maskilla ja silmillä oli aurinkolasit ja päässä huppu.
- Kiertäkää tuota kautta, Katariina sanoi ohjatessaan uteliaita pois.
Kello ei ollut vielä edes 11. Ilpo ja Katariina olivat olleet töissä jo aamuviidestä asti ja partioineet Tesoman ja Raholan kaupunginosissa ja vähän muuallakin. Aamuruuhkaan olivat hekin joutuneet yhdessä vaiheessa joidenkin ihmisten mennessä myös lauantaina töihin. Siitä kun sai viikonloppulisää.
Murhaa tutkimaan eivät Katariina ja Ilpo tietenkään päässeet sen ollessa väkivallan heiniä. Kiinniottotilanteeseen heillä toki oli mahdollisuus osallistua, mikäli tekijän henkilöllisyys tiedettiin. Siihen saattoi kuitenkin kulua aikaa ja siihen saakka kaksikon täytyi keskittyä tylsempiin töihin.
25. tammikuuta
- Älä hitossa. Onneksi olkoon, Katariina sanoi puhelimessa.
Katariina ja Ilpo olivat juuri päässeet pois työvuorosta ja Katariina ajoi parhaillaan kotiin Nekalantietä pitkin. Hänen veljensä oli juuri soittanut hänelle ja kertonut hänen ja tyttöystävänsä Liljan menneen kihloihin. Joni oli suunnitellut kertovansa sen kaikille perheenjäsenilleen samaan aikaan, mutta Katariina oli ollut tavoittelemattomissa. Siksi Jonin oli kerrottava siskolleen uutiset puhelimitse.
- Milloin te meinasitte häät pitää? Katariina kysyi.
- Katsotaan sitä joskus. Vielä on turhan aikaista puhua häistä, Joni sanoi.
- Niinhän se tietenkin on. Mä olen kohta kotona, niin sä voit kertoa vaarille nää uutiset. Mä pistän teidät kaiuttimeen.
- Ei tarvitse. Mä tulin just Sirppitielle. Vaari mielellään kuulis tästä henkilökohtaisesti.
Tottahan se oli. Aurick mielellään kuuli perheenjäsentensä asioita henkilökohtaisesti eikä puhelimessa. Kaisa ajoi pihaan ja näki veljensä Mazdan olevan Aurickin Buickin edessä. Aurick oli suunnitellut antavansa Buickin joku päivä Jonille ja nyt hänellä olisi syy siihen. Se oli vanha auto. Hän oli ostanut sen 1970-luvun lopulla ja se kulki edelleen. Varaosia siihen ei enää saanut melkein mistään, mutta siihen oli Aurick osannut varautua. Hän oli vaihtanut sen moottorin itse nykyaikaisempaan ja vaihtanut sen tankin Diesel-käyttöiseksi. Itse vanha mies ei sillä paljoa enää ajellut hänen taittaessa suurimman osan matkasta kävellen ja pidemmät lenkit polkupyörällä. Jälkimmäistä hän ei talvella käyttänyt, joten hän toimitti pitkät matkat bussilla.
Katariina astui ulos Opelistaan ja meni sisälle. Joni ja Lilja istuivat kummatkin olohuoneen sohvalla ja Lilja piti Karria sylissään. Ainakin yritti. Maine coonit eivät olleet helppoja pitää sylissä, kun istui.
Aurick kaatoi kahvia Jonille, Katariinalle ja Liljalle. Hän itse tyytyi teehen.
- Das ist eine schöne Überraschung, Aurick sanoi Jonille. Lilja ei saksaa puhunut, mutta ymmärsi sanan Überraschung. Senkin hän tunnisti pitkälti Rammsteinin Deutschland-kappaleesta.
Katariina oli iloinen veljensä puolesta ja toivoi Jonille pelkkää hyvää. Työvuoron jälkeen hän vain oli väsynyt ja toivoi pääsevänsä hetkeksi lepäämään. Veljensä läsnä ollessa hän ei kuitenkaan aikonut poistua olkkarista.
26. tammikuuta
"Oo Las Palmas, oo Las Palmas, sun helmaasi aina jään", Ilpo lauloi itsekseen selatessaan tietokonettaan.
Vapaapäivät olivat mukavia. Varsinkin silloin, kun saattoi suunnitella vaikka lomalle lähtemistä. Hän ja Susanna olivat jo pitkään halunneet lähteä käymään Kanariansaarilla ja varsinkin Gran Canarialla Las Palmasissa. Uutisena tullut tieto Susannan raskaudesta oli kuitenkin pistänyt suunnitelmat jäihin ja pari joutuisi odottamaan lämpimiä kelejä kevääseen asti.
Susanna istui sohvalla ja katsoi Disney+:sta The X-Filesia. Ilpo oli jo aiemmin katsonut koko sarjan ja suositellut sitä Susannalle ja parille tutulleen. Tutuista Harju oli jo pitkään etsinyt sen sarjan tuotantokausia DVD- tai Blu-ray-levyiltä, koska ei itse luottanut suoratoistopalveluihin, ellei Ruutua laskettu. Hänellä oli sekä DVD- että Blu-ray-soittimet, joilla hän katsoi toisinaan Elokuvadivarista ostamiaan elokuvia.
Sarja oli mielenkiintoinen, mutta samalla raaka. Siinä kuvatut murhat ja paranormaalit ilmiöt olivat välillä jopa ahdistavia ja Susannan ilme oli kauhistunut hänen katsoessa kuudennen tuotantokauden seitsemättä jaksoa Terms of Endearment, jossa parhaillaan demoni vei lapsen naisen kohdusta. Susanna ei itse demoneihin uskonut, mutta toivoi, ettei hänen lapselleen sattuisi mitään ennen synnytystä.
Penu tuli Ilpon vierelle ja alkoi haukkumaan. Se tahtoi pihalle kävelylle. Ilpollakaan ei muuta tekemistä ollut, joten hän nousi tuolilta ja meni hakemaan koiran valjaat ja talutushihnan kaapista. Jonkun oli käytävä ulkoiluttamassa se, sillä sen täytyi tehdä tarpeensa. Sitä varten Ilpo otti mukaan pari muovipussia. Susanna jäi istumaan sohvalle katsomaan sarjaa. Hän oli kohtauksessa, jossa - jälleen kerran - Fox Mulder oli rikkomassa FBI:n päämiehiltä saamiaan määräyksiä.
27. tammikuuta
Ich halt den Atem an, sie ist schön, wunderschön, Katariina lauloi karaokessa.
Robertille kappale oli täysin uusi. Hän ei aiemmin ollut saksalaista Mono Inc. -nimistä yhtyettä kuunnellut. Katariinakin kuunteli sitä vain silloin tällöin, mutta kun hän kuunteli, hän uppoutui kyseisen yhtyeen kappaleiden sanoihin.
The Rocker's Pintissa oli Katariinan ja Robertin lisäksi myös Ella, Leena Ahvala ja sekä Juuso Karikko. Juuso oli yrittänyt houkutella Heidiä tulemaan mukaan, mutta tämä oli kieltäytynyt - jostain syystä. Aiemmin Heidi oli ollut valmis lähtemään milloin tahansa yksille tai kaksille tai miksei saman tien vaikka kymmenille baariin. Viime viikosta lähtien hän oli kuitenkin alkanut yhtäkkiä olla vaisu eikä häntä kiinnostanut enää edes seksin harrastaminen Juuson kanssa.
Vaikka Heidi ei ollut paikalla, hänen veljensä Lasse Selin oli. Hänen musiikkimakunsa oli enemmän klassista rockia, mutta toisinaan nykyaikainen metalli soi hänenkin listoillaan. Lasse oli töissä saksalaisessa yrityksessä Ökospielissä, joka oli erikoistunut vihreään energiantuotantoon. Hän työskenteli firmassa kehityspäällikkönä ja hänellä oli aiemmin sinä päivänä ollut tapaaminen, jossa oli Tampereen puolen johtajan lisäksi koko yrityksen perustaja ja pääomistaja Heinrich Krieger. Yrityksensä Krieger oli perustanut 1970-luvulla Frankfurtissa ja laajentanut sitä ajan saatossa muihinkin Euroopan maihin.
- Sä ja Katariina näköjään ootte nyt yhdessä, vai? Lasse kysyi Robertilta.
- Joo. Kai sitä voi niinkin sanoa. En mää ollenkaan valita. Se on mukava mimmi, Robert sanoi.
Juuso kaatoi lonkeroa kurkustaan alas ja puhui Ellan ja Leenan kanssa investoinnista, jonka hän oli aikeissa tehdä seuraavana päivänä. Naiskaksikko oli kertonut hänelle hankkineensa luvat liikkeen laajentamiseen viereiseen liiketilaan, jonne voi avata äänitysstudion. Sitä vasten olivat he myös allekirjoittaneet valmiiksi asiakirjat, jotka tekisivät Juusosta ja Kapesta heidän liikekumppaneitaan. Mitään suurta määrää osakkeita he eivät aikoneet näille myydä, vaan Juuso ja Kape molemmat saisivat viisi prosenttia, mikä oli riittävä määrä miehille.
Ella hymyili Juuson käydessä hakemassa kaikille yhdet lisää. Hänen oli myönnettävä ihastuneensa Juusoon, mutta hän ei aikonut olla suhteenrikkoja. Heidi oli sentään hänen kaverinsa ja kavereiden miehiin ei koskettu.
Katariina tuli pois karaokekorokkeelta. Leena meni hänen tilalleen ja alkoi laulamaan Kivimetsän Druidia. Robert oli hakenut Katariinalle yhden siiderin ja muiden katsoessa Leenan laulusuoritusta Katariina mojautti pusun Robertin poskelle. Julkisesti suuteleminen oli hänelle muuten tabu.
28. tammikuuta
Oli tapahtunut yliajo. Ei kuolettava, mutta melko vakava kuitenkin. Polkupyöräilijä oli ajanut suoraan päin katua ylittävää jalankulkijaa ja kaatunut itse maahan. Se oli tankojuoppoustilanne.
Maija ajoi tien viereen. Ilpo ja Katariina nousivat sen kyydistä ja menivät tarkastamaan tilanteen. Jalankulkija oli lyönyt päänsä ja ambulanssihenkilökunnan mukaan kyseessä oli melko vakava aivotärähdys ja nilkan venähdys. Pyörää ajanut oli yrittänyt poistua paikalta jalan, mutta tie oli ollut liukas eikä hän pysynyt pystyssä.
Ilpo oli kumartuneena katsomaan kävelijää. Tämä pystyi puhumaan.
- Se siis vaan tuli ja ajoi suaraan sua päin? Ilpo kysyi.
- Joo, kävelijä vastasi.
- Joo-o, totesi Ilpo. - Me kysellään sulta lisää huamenna.
Katariina tuli takaisin ja jäi seuraamaan, kun uhria siirrettiin ambulanssiin Hatanpään sairaalalle kuljetettavaksi. Hän ja Ilpo ottivat sen jälkeen yliajajan ylös maasta ja veivät maijaan. Asemalla hänet pistettäisin putkaan ja kuulusteltaisiin vasta aamulla hänen ollessa selvinpäin.
- Onneks kohta pääsee lomalle, Katariina totesi.
- Älä muuta sano, sanoi Ilpo.
29. tammikuuta
- Ei viälä havaintoa, Ilpo raportoi.
Maija kääntyi Pyynikille, jossa oli raportoitu kadonneeksi muuan vanhemman ikäluokan edustaja. Pojanpojan mukaan tämä oli lähtenyt heidän huomaamattaan ulos. Hoitaja oli tullut tuomaan mummolle hänen lääkeannoksensa, kunnes oli huomannut, ettei tämä nukkunut vuoteessaan. Pojanpoika oli nukkunut sohvalla, mutta ei ollut reagoinut mitenkään mummonsa lähtemiseen. Hän ei ollut aineissa, vaan pelkässä syvässä unessa.
Ikää naisella oli 87 vuotta, joten hänen ei kovin pitkälle olettanut kulkevan rollaattorin kanssa. Katariina katsoi tietä yrittäen saada mummosta havaintoa. Heillä oli tehtävänä viedä hänet takaisin kotiinsa.
- Hei. Katsos tonne. Mä luulen, et meidän karkulainen kävelee tossa, Katariina sanoi.
Ilpo katsoi samaan suuntaan. Katariinan arvaus oli osunut oikeaan. Kadonnut mummo käveli kohti Pyynikin näkötornia rollaattorin avulla. Ilpo ajoi mummon edelle ja pysäytti maijan. Hän ja Katariina astuivat ulos.
- Onko rouva Maija Jaatinen? Katariina kysyi.
- Kenelle te puhutte? mummo kysyi.
- Teille, rouva. Teirän pojanpoikanne Onni on erittäin hualissaan. Me viärään teirät takaisin kotiin hänen luakseen, Ilpo sanoi.
Katariina alkoi saattamaan naista autoon ja Ilpo istui takaisin kuljettajan paikalle. Ilpo raportoi keskukseen mummon löytyneen ja hänen ja Katariinan vievän hänet takaisin kotiin. Katariina istui mummon kanssa ja yritti pitää yllä keskustelua. Mummo vain oli dementikko eikä hänen kanssaan paljoa pystynyt puhumaan nykyajan asioista. Hän palasi puheissaan omaan nuoruuteensa.
Maija ajoi pihaan ja Katariina auttoi mummon ulos autosta. Hoitaja ja pojanpoika tulivat ulos vastaan ja auttoivat vanhan naisen takaisin sisälle ja kiittivät poliisikaksikkoa. Katariina nousi takaisin maijan kyytiin ja odotti Ilpon tulevan takaisin kuskin paikalle.
- Jaaha. Mentäiskö käymään hernekeitolla? On sentään torstai, Ilpo ehdotti.
- Jos siellä on pannaria, niin totta kai, Katariina sanoi.
- Siällä kyllä on. Usko pois.
30. tammikuuta
Varaston ovi oli jätetty auki ja vartija oli siellä käytyään soittanut heti poliisille. Katariina ja Ilpo ajoivat kahden muun partion kanssa varastolle tarkistamaan tilanteen. Vartijan mukaan varastosta olisi löytynyt kokonainen tislaamo, jossa olisi valmistettu kotipolttoista alkoholia ilman lupia.
Varaston omistaja oli maassa nippusiteet ranteiden ympärillä. Hän oli yrittänyt lyödä vartijan tajuttomaksi, mutta ei ollut saanut mahdollisuutta.
Ilpo tuli ulos varastosta. Hän ei ollut aivan uskoa näkemäänsä. Mies ei ollut mikään pontikankeittäjä, vaan hän valmisti varastossa väkiviinaa eli kansankielellä pirtua.
- Sulla liänee hyvä selitys tälle sun tehtaalle, Ilpo sanoi.
- Kuuluuko se sulle yhtään, paskalakki? mies kysyi.
- Ei henkilökohtaisesti, mutta rikoslain nimissä kyllä. Sä jumalauta valmistat täällä liki yhreksänkytä rossasta viinaa eikä sulla ole siihen lupia. Sää jourut vähäksi aikaa jäähylle.
Katariina seisoi maijan oven vieressä polttamassa tupakkaa. Vaikka hän oli muuten melko nuhteeton, oli hänellä alkoholinjuonnin lisäksi muitakin paheita. Huumeita hän ei käyttänyt, mutta hän poltti melko aktiivisesti ja käytti nikotiinipusseja. Hän tiesi niiden haittavaikutukset, mutta käytti niitä silti. Tupakanpoltosta hän tosin oli suunnitellut luopuvansa ja hommannut sitä varten jo nikotiinipurukumia lievittääkseen sivuoireita.
Ilpo toi miehen maijalle ja pummi samalla Katariinalta röökin. Hän ei tavallisesti polttanut kuin vapea, mutta eipä häntä haitannut pieni vaihtelu.
31. tammikuuta
- Mä olen kotona noin tunnin päästä. Silloin sä voit tulla, Katariina sanoi puhelimessa.
Lomat olivat hänellä alkaneet ja heti ensimmäisenä Katariina aikoi vetää kotona kunnon kännit. Vaikka Aurick ei muutenkaan moralisoinut pojantytärtään, ei vanha mies ollut tällä kertaa edes kotona. Hän oli mennyt käymään Casablancassa Marokossa tyttärensä Lindan kanssa verestämässä vähän muistoja. Vanha mies oli vieraillut Marokossa useaan otteeseen 80-luvulla.
Katariina pisti virka-asunsa naulakkoon ja puki siviilit päälle. Hän oli puhunut puhelimessa Robertin kanssa ja sopineet tapaamisesta hänen luonaan. Robertille kävi vaihtelu, sillä hän kaipasi pientä vaihtelua Pellervonkadun kämpässä losimiseen. Ella saisi katsoa hänen kissojensa perään sen illan.
Parkkipaikalla oli Opel seissyt jo usean tunnin. Katariina painoi avaimensa kaukosäädintä ja avasi sen oven. Hän ei heti mennyt kotiin, vaan kävi nopeasti Hansakorttelin Normalissa hakemassa pari kondomia. Hän arvasi jo nyt, mihin hänen ja Robertin ilta johtaa, joten hän halusi pitää varansa. Vaikka hän halusi lapsia, halusi hän ensin edetä suhteessa siihen pisteeseen eikä juosta hullun tavoin heti lapsentekopuuhiin.
Käytyään Normalissa Katariina kävi vielä hakemassa kontin lonkeroa ja pullon punaviiniä, jota juoda. Hän oli jo valinnut sen illan elokuvan ja Robertin oli joko suostuttava sen katsomiseen tai pelaamaan Cards Against Humanityä.
Kello oli noin 18 Katariinan tultua vihdoinkin kotiin. Karri makasi sohvalla ja tuli naukuen häntä vastaan pyytäen ruokaa. Katariina kävi täyttämässä kissan kulhon ja meni sitten keittiöön kaatamaan sipsejä kulhoon.
Ovikello soi. Robert oli tullut ja heti oven avauduttua hän antoi Katariinalle ruusupuskan. Katariinaa hymyilytti. Ajatus oli kaunis, mutta hän ei pahemmin välittänyt ruusuista ellei laskettu kurtturuusua.
- Paina puuta ja riisuudu vaikka valmiiksi, Katariina sanoi huumorilla ja meni viemään kukkia maljakkoon. Hän ei tietenkään odottanut Robertin riisuutuvan, mutta tullessaan takaisin olohuoneeseen hän huomasi miehen olevan pelkissä kalsareissa. Katariina pudisti vain päätään ja kävi miehen vierelle riisuen samalla paitansa ja housunsa ollen pelkissä pikkuhousuissa ja rintsikoissa. Se jos mikä oli keino aloittaa loma.